Aitoa palvelua ja ohjelmaa

Aidon palvelun tuntee vasta, kun sen on kokenut. Kovasti meitä on kiitelty ystävällisyydestä, sopivasta tuttavallisuudesta sekä kotoisasta ilmapiiristä. Aitoa palvelua ei ole, eikä tule ilman aitoa luottamusta. Olemme luotettava kumppani, kanssakulkija ja mahdollistaja monin eri tavoin.

Kaksi korvaa ja yksi suu,  – kuuntelemalla molemmilla korvilla ja kysymällä toiveita yhdellä suulla, onnistumme paremmin yhdessä. Toivomme myös, että saamme rehellistä palautetta palveluistamme. Palaute on yksi tärkeimmistä työkaluista palveluidemme kehittämisessä.

Aitoa maalta – Aitoja elämyspalveluita elämysillallisilla

Me teemme teidän illallisesta enemmän yhdessä Saagasi Eventsin kanssa!
Elämysillallisemme vievät teidät hetkeen alueen ja tilojen historiassa. Millaisia keinoja käytettiin kieltolain aikaan ja mikä on hollikyyti? Saagasi Events johdattaa teidät historiaan ja luotte yhdessä illalliselle mieleenpainuvan tarinan. Iloa ja naurua ei puutu!

Elämysillallisten aikana nautit teemaan sopivasta menusta ja menneen ajan tunnelmasta. Tulet kohtaamaan muutamia hahmoja paikallisesta historiasta. Halutessasi voit myös itse eläytyä ohjelman ajaksi entisaikaiseen henkilöhahmoon ja näin voit itse säädellä elämyksesi vahvuutta!
Historiallinen aikaikkuna tarjoaa meille kiinnekohdan, jonka kautta eläytyä entisajan tunnelmaan. Ohjelmassa ei kuitenkaan tarvitse noudattaa historiallista tarkkuutta, eikä osallistujilta edellytetä seikkaperäistä historiantuntemusta.

Iltajuhla trokareiden tapaan - Törmälän Tila

Iltajuhla trokareiden tapaan sijoittuu Suomen kieltolakiajan keskivaiheille, tarkemmin ottaen vuoteen 1925. Tuona aikana järjestäytynyt rikollisuus roihahti Suomessakin nousuun, kun alkoholijuomia salakuljetettiin ja kaupattiin laajalti kaikkien kansanosien keskuudessa. Pirtu tuotiin suurilla laivoilla Virosta tai Ruotsista ja kuljetettiin sisämaahan jokia pitkin pienemmillä veneillä. Siikajokeakin ylös pirtu löysi tiensä uskaliaiden salakuljettajien mukana, ja nämä trokarit olivatkin odotettuja vieraita. Tänä iltanakin koko joukko janoisia juhlijoita on kokoontunut Törmälän tilan spontaaniin salakapakkaan viinalastia odottamaan…

OMAT PULLOT MUKAAN: Tämän päivän salakapakassa voidaan tuopista kulauttaa vettä tai vettä väkevämpää – ainahan ei ole voinut tietää, onko myyjällä ollut puhtaat jauhot pussissa vai ei! Tällä kertaa onneksi sinä saat päättää juomiesi laadun. Ota siis mukaan omat juhlajuomasi trokarin tuontitavaraksi!

Sortokauden Sottiisi

Sortokauden Sottiisi - Pitojen Helmi

Eletään vuotta 1915, Suomen autonomian ajan viimeisiä vuosia. Ensimmäinen maailmansota on käynnissä maailmalla, ja kotoisassa Suomessakin jännitteet kasautuvat kansakunnan jakautuessa venäjän- ja kansallismielisiin. Pietilän kartanossa Ala-Temmeksellä Lithoviuksen kuulu pappissuku järjestää illallistanssiaiset lievittääkseen jännitteitä paikallisten silmäätekevien keskuudessa. Myös maankuulun veijarin Rosvo-Perttusen huhutaan jälleen liikkuvan näillä seuduilla! Entä mitä salaperäisellä selvännäkijällä, Tyrnävän Peilipojalla, on juhlijoille kerrottavaa?

TANSSIJALKA VIPATTAMAAN: Sortokauden sottiisissa pääset tanssaamaan aikakauteen sopivien rallien tahtiin! [tanssiminen ei kuitenkaan pakollista]

A-OIKEUDET: Vaikka juhlat järjestää pappissuku, niin kurkkua voi sopivasti kostuttaa juhlajuomilla.

Kuriirivieras kestikievarissa - Maalaiskartano Pihkala

Pihkalan kestikievarissa eläydyt aitoon, rempseään 1880-luvun kestitunnelmaan! Vilkkaalla kulkureitillä sijaitseva kievari tarjoaa yösijaa ja ylöspitoa ja laissa määrättyä hollikyyditystä monenlaisille matkalaisille. Tänä iltana kievari onkin vastaanottanut korkea-arvoisen aatelisvieraan, joka seurueineen on kuljettamassa tärkeää kirjettä Liminkaan. Kirjeen katoaminen matkan varrella olisi kohtalokasta koko seudulle, ainakin jos vierasta on uskominen… Mutta voiko ulkopaikkakuntalaisten aatelisten puheisiin edes luottaa?

A-OIKEUDET: Kestikievarin tarjonta on yksinkertaista, ravitsevaa ja herkullista! Jos kuitenkin jano pääsee yllättämään, voit ostaa kurkun kostuketta kruununvoudin nimittämältä kestikievarin pitäjältä.



Kesto:
n. 2,5-3h

Osallistujamäärä:
20-40

Aloitusaika:
Arkisin aikaisintaan klo 18, viikonloppuisin aikaisintaan klo 15

Menu:
Törmälän Tila
Maalaiskartano Pihkala
Pitojen Helmi

Hinta:
75€/henkilö
Pienemmille ryhmille pyydä tarjous

Muita ohjelmapalveluita

Palvelua se on ohjelmakin. Onneksemme olemme onnekkaita ja meillä on hyviä sekä luotettavia yhteistyökumppaneita järjestämässä vauhdikkaita, viihdyttäviä ja hyvää oloa tuottavia palveluja. Aitoa tekemistä on kaikille ja kaikissa Aitoa Maalta paikoissa. Omintakeista ja kaikille sopivaa.

Maalaiskartano Pihkalassa voit vaikka liukua joen yli vaijeria pitkin tai laskea vesiliukumäkeä. Pihapiirin tallista löytyy alle hevosvoimia joita suitsia vaikka yli esteiden, korkealle pääsee ilman vuoriakin kiipeilyseinää pitkin, Siikajoki odottaa ristelijöitä saunalla tai ilman. Paljon on maalla puuhaa ja mikäpä se parempaa kuin syödä hyvin, saunoa ja nukkua kaiken päälle.

Törmälän Tilalla Siikajoen kylällä älykkyys punnitaan jo pihalla sakkia pelaten, lentopalloa lennätellen tai virittäytymällä olympialaisten tunnelmaan joko osallisena tai huoltojoukoissa. Hyvin voidaan joogaamalla tai opettelemassa itse omaa kehoa hoitamaan. Jokivarren maisemassa on myös rentouttavaa saunoa ja nukkua.

Pitojen Helmen talonpoikaismuseo on miltei kaiken kattava kokoelma entisaikojen maatilan työkaluja ja muita tarvikkeita. Onko sinulle tuttu puukola? Miten savupirtissä on asuttu? Mistä on saanut nimensä juhlatila Separaattorikeskus tai Helmen Pirtti?  Pihakisoissa voi mitellä puujaloilla ja sisällä kokeilla kädentaitoja pajutöillä – kuinka taipuukaan?  Pajutöistä  jää aina jotain kotiin viemisiksi ihanien muistojen ja mielikuvien lisäksi.

Ota yhteyttä!